|
Young Creatives Finland –kilpailun voittajat ja diplomin saalistaneet alla. Mukana myös tuomariston yleiskommentit sekä työkohtaiset perustelut. Mediatoimistojen Nuoret Leijonat –voittajat löydät täältä. Laajentunut Young Creatives Finland ilahdutti suurella osallistujamäärällä. Kuten odottaa saattoi, uudet filmi- ja cyberkategoriat eivät ensimmäisenä vuotenaan tasollisesti pärjänneet printtikategorian kanssa, joka oli puolestaan viime vuotistakin vahvempi. Filmi-sarja oli mielenkiintoinen. Vuorokauden työaika näkyy luonnollisesti teknisessä tasossa, mutta valitettavasti myös käsikirjoitusten viimeistelyssä. Ajatusten työstäminen näytti jääneen kesken valitettavan monessa työssä varsinkin tekstien osalta. Cybersarja synnytti suurimman pettymyksen tuomariston keskuudessa. Suuri osa töistä oli osunut toimeksiannostakin ohi, joka herätti ihmetystä. Lisäksi median ominaisuuksia oli hyödynnetty heikosti – moni idea oli pikemminkin printtiajatus sähköisessä muodossa. Jokaisessa sarjassa jaetaan kulta, joka edustaa vuoden parasta työtä. Lisäksi tuomaristo päätti jakaa Grand Prix’n kaikkien sarjojen kesken, sillä yksi työ erottui selkeästi edukseen koko muusta kirjosta. Kategorioiden voittajat erottuivat shortlistatuista töistä selkeästi, joten mitään tarvetta erikseen Meritoiduille töille ei nähty. Tuomariston erityisterveiset koskevat briefiä. Toimeksiantoihin tulee suhtautua vakavasti. Monissa töissä siihen oli suhtauduttu ylimalkaisesti ja näin ajettu tavoitteiden osalta voimakkaasti ojaan. CYBER | Kulta: Letter Antti Toivonen (Tequila) ja Ossi Honkanen (Tequila). Käyttää kaikista kilpailutöistä ylivertaisesti hyväkseen median ominaisuuksia. Toteuttaa täsmällisesti toimeksiantoa ja vie vahvasti huomion herättämisestä toimintaan. Jopa perinteisen printatun kirjeen käyttämistä vastausmekanismina pidettiin tässä tapauksessa vahvuutena ja osoituksena loppuun asti viedystä ajattelusta. |
 | Diplomi: Press to ignore Tom Morgan (hasan & partners) ja Irina Subulica (hasan & partners & Helsingin Yliopisto). Hyvä ajatus toimii briefin ehdoilla. Jättää rohkeasti tilaa vastaanottajalle oivaltaa viestin. |
PRINT | Kulta, Grand Prix: Scissors Jarkko Toijonen (Mainoststo Arvo & Markkinointi-instituutti) ja Janne Gylling (Imageneering) Erottuu ennen kaikkea erittäin hyvänä mainoksena. Onnistunut kiteytys toimeksiannosta pysäyttävällä, kiinnostavalla ja ennen kaikkea tuoreella tavalla. Ideasta on lyhyt matka ratkaisuun – hienoa visuaalista viestiä täydentää selkeä teksti. Tasapainoinen kokonaisuus! |
 | Diplomi: Real business Kukka-Maria Kiuru (Lapin Yliopisto) ja Pauli Kervinen (Lapin Yliopisto) Sinällään nenä päähän kilpailubriefiin. Toteaa maailmoidemme erilaisuuden, mutta ei pyri eriarvottamaan niitä. Asiasisällöltään työ osuu erittäin hyvin. |
 | Diplomi: For working girls Anne Rusanen (Mainoststo KING) ja Tobias Wacker (Mainoststo KING) Hieno idea, klassinen mainostoteutus. Puhuu hyvin kohderyhmälle ja rinnastaa asian onnistuneesti länsimaisiin henkilökohtaisiin kulutustottumuksiin. |
 | Diplomi: We can do it too Tom Morgan (hasan & partners) ja Irina Subulica (hasan & partners & Helsingin Yliopisto). Edustaa taidokkaasti mainonnan genreä, jossa klassikkomainokset tuodaan uuteen ympäristöön. Toteuttaa toimeksiantoa alkuperäisen mainoksen idealle tunnollisesti, mutta uutta näkökulmaa korostaen. |
 | Diplomi: Third world mathematics Harri Lappalainen (Rocky Advertising Oy) ja Erik Bertell (TAIK) Uniikki ajatus. Iso selkeä idea, joka ei ehkä pääse ihan oikeuksiinsa lopullisessa toteutuksessa. |
 | Diplomi: End of poverty Janne Hänninen (Bob Helsinki) ja Jannis Mavrostomos (Bob Helsinki) Konkreettisuudessaan vaikuttava. Osuu maaliin vähäilmeisesti ja kaikkien taiteen sääntöjen puitteissa. |
FILM | Kulta: Survivor Antti Toivonen (Tequila) ja Ossi Honkanen (Tequila) Sarjan paras filmillinen idea. Toteuttaa toimeksiantoa ja tekee sen dramaturgisesti kiinnostavalla tavalla. Kaikin puolin ammattimaisin filmi. |
 | Diplomi: Eurogami Harri Filppa (Lapin Yliopisto/Taiteiden tiedekunta) ja Hannu Kyyriäinen (Lapin Yliopisto/Taiteiden tiedekunta) Selkeä ja yksinkertainen idea. Konkretisoi selvästi avun kohdetta. Hyvä, kiinnostava kokonaisuus. |
 | Diplomi: Third floor Teemu Niukkanen (Tuotantoyhtiö Tivoli) ja Jaakko Kastari (BOB Helsinki) Onnistuu poikkeuksellisen hyvin tuomaan toimeksiannon katastrofimörön arkipäivän piiriin. Hyvä, selkeä ajatus filmin ehdoilla toteutettuna. |
Tunnelmia YCF-GaalastaYoung Creatives kilpailun voittajat palkittiin 26.4. Ravintola LUXissa! 
Voittajan on helppo hymyillä! Grand Prix'n sekä Print -sarjassa Kultaa voittivat Janne Gylling ja Jarkko Toijonen. (kuva Pekka Mustonen)
"Kunpa kaikki menisi hyvin, eikä mikään menisi huonosti." Tuplapotin, Cyber ja Film -sarjat, voittaneet Antti Toivonen ja Ossi Honkanen. (kuva Maija Vohlonen, Kärkimedia)
|