SÄÄNNÖT
Tutustu ensin sääntöihin. Jos jokin asia jää vaivaamaan luettuasi ne, klikkaa lisätiedot-kohtaa. Sieltä selviää, miten saat kysymyksiisi vastauksia.
KILPAILUUN OSALLISTUMINEN: YLEISTÄ
Kilpailun tehtävä julkistetaan perjantaina 6.5.2011 klo 17.00 osoitteessa karkimedia.fi/ylf ja työ tulee jättää sunnuntaina 8.5. klo 17.00.
Kilpailu on tarkoitettu 26.6.1982 jälkeen syntyneille pääsääntöisesti mainostoimistoissa ja suunnittelutoimistoissa työskenteleville tai alaa opiskeleville.
Kilpailuun osallistutaan kahden henkilön työparina. Kuhunkin kategoriaan voi jokainen työpari osallistua kerran. Työpari voi osallistua joko yhteen, kahteen tai kaikkiin kolmeen kategoriaan (Press, Cyber, Film) siten, että työpari on sama kaikissa kolmessa kategoriassa.
Vähintään toisen henkilön työparista on oltava Suomen kansalainen. Ei-Suomen -kansalaisen on oltava vakituisesti Suomessa asuva ja työskentelevä henkilö.
Kilpailun voittajat julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa 26.5.2011.
Jokaisen kategorian (Press, Cyber ja Film) kahden henkilön voittajatiimit lähetetään Kärkimedian toimesta Cannes Lions Young Lions –kilpailuun edustamaan Suomea kesäkuussa 2011. Festivaalit ovat 19.6.-26.6. Voittajapari saa tiedon omasta kilpailuajankohdastaan heti palkintojenjakotilaisuuden jälkeen, ja voittajaparin tulee olla valmis lähtemään kilpailuun Cannesiin Kärkimedian osoittamina päivinä viikolla 25. Kilpailumatkaan kuuluvat festivaalipassi, matkakulut ja majoituskulut.
Kärkimedialla on oikeus esitellä kilpailijoiden töitä kaikessa markkinointimateriaaleissaan; omissa julkaisuissaan, www-sivustolla, asiakastyössä sekä tilaisuuksissa.
Asiakkaalla briefin antajana sekä Kärkimedialla on täydet käyttö- ja julkaisuoikeudet kaikkiin kilpailuun lähetettyihin töihin mm. mainonnassaan, julkaisuissaan, tilaisuuksissaan sekä muussa markkinointityössään.
Asiakas voi valita käyttöönsä voittajalistasta ne työt (Press, Cyber, Film, Media, Young Client) joita haluaa käyttää markkinoinnissaan.
Voittajatyöt julkaistaan myös Kärkimedian sekä brief-asiakkaan internet-sivuilla.
Kilpailutöiden tekemisestä eikä niiden käytöstä eikä suomentamisesta makseta kilpailijoille.
KILPAILUUN OSALLISTUMINEN: PRESS
Press-sarjan työ suunnitellaan Kärkimedia Viikkolehtiin. Työ tulee tehdä kokosivun kokoon (leveys x korkeus) on 380x525mm. Työ pitää tallentaa JPG:ksi. Toimeksiantajan logoa tulee käyttää ilmoituksessa. Kilpailutyön ei pidä olla painovalmis arvosteltavaksi jätettäessä. Kilpailutyön tulee olla englanninkielinen. Press työn kuvituksena tulee käyttää Getty Imagesin Creative kuvia. Kuvapankin kuvia voi muokata ja käsitellä. Muita kuin Getty Images kuvapankin valokuvia tai kuvia ei saa käyttää kilpailutyössä. Omien piirrosten ja maalausten käyttö on sallittua.
KILPAILUUN OSALLISTUMINEN: CYBER
Cyber -sarjassa suunnitellaan yksi bannermainos. Kilpailutyön tulee olla englanninkielinen.
Toimeksiantajan logo pitää näkyä bannerissa, ainakin osan aikaa. Cyber työn kuvituksena tulee käyttää vain Getty Imagesin Creative kuvia. Kuvapankin kuvia voi muokata ja käsitellä. Vektorigrafiikan ja omien piirrosten käyttö on sallittua. Muita kuin Getty Images kuvapankin valokuvia tai kuvia ei saa käyttää kilpailutyössä. Kilpailutyö tulee nimetä samalla nimellä jolla se jätetään kilpailusivustolle.
Työn tekniset vaatimukset
- työ tulee tehdä tiedostomuotoon: flash (swf) tai gif
- vaihtoehtoiset työn pikselikoot: 160 x 600, 468 x 400, 980 x 120 tai 980 x 400 pikseliä.
- kilotavuraja: 1 MB
KILPAILUUN OSALLISTUMINEN: FILM
Film-sarjassa kuvataan yksi maksimissaan 30 sekunnin mittainen mainosfilmi (pelkkä käsikirjoitus, tms. ei riitä). Mainosfilmin voi kuvata haluamallaan kalustolla ja työtä saa editoida. Kilpailutyön tulee olla englanninkielinen. Kilpailutyö tulee nimetä samalla nimellä jolla se jätetään kilpailusivustolle.
Film työn kuvituksena voi käyttää Getty Imagesin Rights Ready filmiklippejä. Film työssä saa käyttää myös itse kuvattua tai itse tuotettua materiaalia.
Kilpailijoilla itsellään täytyy olla lupa julkaisemiseen kolmansien osapuolten oikeuksien haltioilta (esimerkiksi musiikkikappaleet, taideteokset, automerkit, mitkä tahansa tunnistettavat tavaramerkit tai esiintyvät ihmiset). Tuomaristo painottaa filmiä arvosteltaessa sen ideaa.
Työn tekniset vaatimukset:
- tiedostomuoto: .mov (mielellään H.264 codecilla)
- koko: leveys 720 pikseliä (ja kuvasuhde joko 4:3 tai 16:9)
- kilotavuraja: 30 MB
KILPAILUTÖIDEN JÄTTÖ
Töiden ilmoitus tapahtuu www-lomakkeella näiltä sivulta. Lomakkeella kysytään tiimin tiedot ja sen avulla uploadataan myös itse työt.

